perjantai 12. syyskuuta 2014

KullanKolttu

Kirjosillan kastemekon, KullanKoltun, juuret ovat syvällä Suomenmaassa. Minua on aina puhutellut naisten neuvokkuus ja tapa puhua ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Aikoinaan Karjalan naiset kirjoivat omaa tarinaansa kuvin myös kankaisiin, ilot, surut ja rakkaudet. Se tapahtui kirjomalla, ennen sitä sanottiinkin kirjoittamiseksi. Edes luku- ja kirjoitustaidon puute eivät estäneet naisia jakamasta tarinaansa.

Suunnitellessani kastemekkoani, mietin moneen kertaa sitä kaikkea, mitä pienellä vauvalla onkaan edessä. Kuinka paljon toiveita, haaveita ja siunauksia vanhempien ajatuksissa kiitääkään. Nämä ajatukset johdattivat minut tämän kirjonta-kirjoituksen äärelle. Etupistokirjonta on yksi suosikeistani  ja minua kiehtoi tekniikan mahdollistamat kuvat ja tarinat.

Niinpä KullanKolttuun kasvoi Elämänpuu monine oksineen. Ja oksille lennähtivät lintuset juuri näiden toiveiden, haaveiden, pyyntöjen ja siunausten välittäjiksi ja tuojiksi. Isommat linnut kuvaavat vanhempia. Elämänpuun juuret ovat syvällä kotimaassa ammentaen menneiden polvien viisauksia, tietoja ja taitoja.

Haluan kastemekollani omalta osaltani levittää tietoa meidän suomalaisten juurista ja historiasta, alleviivaten suurta kulttuuriperinnettä, jonka omistamme. Tällä hetkellä valmistan kastemekkoa myös myyntiin ja siitä johtuu myytävien mekkojen nykyaikainen valmistustapa. Käytän työskennellessäni ompelu- ja kirjontakonetta.

Lyhyesti ilmaisten KullanKolttuun on kuvin kirjottu:

Vauvalle virkeälle, aarteelle aikamoiselle.
Toiveita tosia, pyyntöjä pyhiä.
Rakkaita rikkaudeksi, sukupuuta suojaksi.
Tulevaa tuuletonta, elämää ehtymätöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti