HepoHoito ja KullanKolttu kökässä

Olin kyllä kuullut hankkeesta Uusi Lastensairaala 2017. En vain ollut kiinnittänyt asiaan kovasti huomiota. Yhtenä sateisena päivänä korviini kantautui kappale Lohtu.

http://uusilastensairaala2017.fi/ajankohtaista/66/lohtu-kappaleen-sanat-

 Se kosketti.

Lohtu nostatti mieleeni kasan omia muistoja ja kokemuksia. Meidän perheessä on kuljettu oman paikkakunnan kulloisenkin lastensairaalan ovista useita kertoja ja kuljetaan edelleen, vaikka lapseni ovat reippaina nuoruuden kynnyksellä. Kiitollisena noiden ovien takana työskentelevälle henkilökunnalle, kummallakaan lapsistamme ei ole sairaalakammoa. Jokaisen sairaalakäynnin jälkeen keskustelen tyttäreni kanssa kulloisestakin käynnistä. Ja toistuvasti keskustelun pääaihe pyörii hoitavan henkilökunnan toiminnan läpikäynnissä.

Ikävä kyllä joukkoon mahtuu myös niitä hoitajia tai lääkäreitä, joiden toiminta saa aikaan kritiikin tulvaa. Itse koen noissa tilanteissa poikkeuksetta kiireen, rutinoitumisen tai myötäelämisen puutteen. Lapsen asemaan ei asetuta, lapsi on tuolloin pelkkä toimenpiteen kohde.

Onneksi moni hoitaja tai lääkäri saa vilpittömät kiitokset. Lämpimät kehut ilmaistaan tyyliin: "Se lääkäri oli mukava. Se tiesi paljon tästä asiasta ja oli selvästi miettinyt tätä juttua.", tai sitten "Se hoitaja oli kyllä kiva, kun se selitti kaiken niin hyvin." jne. Tällaisia lääkäreitä, hoitajia ja henkilökuntaa sairaalat tarvitsevat ja jokaisesta tuollaisesta kohtaamisesta olen äärimmäisen kiitollinen. Itse kun emme voi valita niitä kertoja ja kertojen tiheyttä, jolloin sairaalan ovista on astuttava sisään.

En voi kuvitellakaan, kuinka paljon harmia ja hankaluutta on ollut Lastenklinikan ja -linnan vanhoissa, ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa. Henkilökunta totisesti ansaitsee tämän ylimääräisen rasitteen poistumisen. Toivon Uuden Lastensairaalan antavan henkilökunnalle kunnon puitteet ainutlaatuiseen suomalaiseen hoitoon.

Lohdun edelleen soidessa siltä seisomalta googlasin käsiini Uuden Lastensairaalan www-sivut. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun päätös osallistua keräykseen oli valmis! Voisin toimia yksityisenä lahjoittajana, mutta halusin osallistua keräykseen myös Kirjosillan Johannana. www.kirjosilta.fi

 

 

Kirjosillan rakkain projekti on ollut KullanKolttu, kastemekko. Niinpä kastemekko pääsi talkoilemaan, kökkään, kuten itte olen tottunut asian ilmaisemaan. :) Toinen uudempi kaveri on nyt myös matkalla kökkään, nimittäin HepoHoito, pellavainen parantajaratsu. Kummastakin tuotteesta lahjoitetaan 10e Uudelle Lastensairaalalle.

Kirjosillan Johanna, KullanKolttu ja HepoHoito ovat siis täysillä menossa mukana: 

" Ei kukaan pärjää yksin täällä

Ei kukaan haluu yksin jäädä

Siks seistään ryhdikkäänä selkä vasten selkää

toistemme puolella

ei enää tartte pelkää."

KullanKolttu

Kirjosillan kastemekon, KullanKoltun, juuret ovat syvällä Suomenmaassa. Minua on aina puhutellut naisten neuvokkuus ja tapa puhua ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Aikoinaan Karjalan naiset kirjoivat omaa tarinaansa kuvin myös kankaisiin, ilot, surut ja rakkaudet. Se tapahtui kirjomalla, ennen sitä sanottiinkin kirjoittamiseksi. Edes luku- ja kirjoitustaidon puute eivät estäneet naisia jakamasta tarinaansa.

Kirjosillan kastemekon, KullanKoltun, juuret ovat syvällä Suomenmaassa. Minua on aina puhutellut naisten neuvokkuus ja tapa puhua ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Aikoinaan Karjalan naiset kirjoivat omaa tarinaansa kuvin myös kankaisiin, ilot, surut ja rakkaudet. Se tapahtui kirjomalla, ennen sitä sanottiinkin kirjoittamiseksi. Edes luku- ja kirjoitustaidon puute eivät estäneet naisia jakamasta tarinaansa.

Suunnitellessani kastemekkoani, mietin moneen kertaa sitä kaikkea, mitä pienellä vauvalla onkaan edessä. Kuinka paljon toiveita, haaveita ja siunauksia vanhempien ajatuksissa kiitääkään. Nämä ajatukset johdattivat minut tämän kirjonta-kirjoituksen äärelle. Etupistokirjonta on yksi suosikeistani  ja minua kiehtoi tekniikan mahdollistamat kuvat ja tarinat.

Niinpä KullanKolttuun kasvoi Elämänpuu monine oksineen. Ja oksille lennähtivät lintuset juuri näiden toiveiden, haaveiden, pyyntöjen ja siunausten välittäjiksi ja tuojiksi. Isommat linnut kuvaavat vanhempia. Elämänpuun juuret ovat syvällä kotimaassa ammentaen menneiden polvien viisauksia, tietoja ja taitoja.

Haluan kastemekollani omalta osaltani levittää tietoa meidän suomalaisten juurista ja historiasta, alleviivaten suurta kulttuuriperinnettä, jonka omistamme. Tällä hetkellä valmistan kastemekkoa myös myyntiin ja siitä johtuu myytävien mekkojen nykyaikainen valmistustapa. Käytän työskennellessäni ompelu- ja kirjontakonetta.

Lyhyesti ilmaisten KullanKolttuun on kuvin kirjottu:

Vauvalle virkeälle, aarteelle aikamoiselle.

Toiveita tosia, pyyntöjä pyhiä.
Rakkaita rikkaudeksi, sukupuuta suojaksi.
Tulevaa tuuletonta, elämää ehtymätöntä.

Arjen sankari

Vanhoissa kuvissa on aivan oma tunnelmansa. Nykyajan kuvat ovat aivan toisenlaisia. Vaikka digikameroihin räpsitään kuvia kymmenittäin, sama tunnelma ei synny. En tiedä johtuuko se omasta asennoitumisesta, mutta mielestäni vanhoissa kuvissa naiset näyttävät ajattoman kauniilta, miehet taas  komeilta jylhine piirteineen. 

Oman tarinani kertominen edellisessä postauksessa nosti vahvasti mieleeni menneet ajat ja sukupolvet.  Monenlaiset ajatukset ja kysymykset pyörivät päässäni. Lopulta päätin hankkia käsiini oman sukuni vanhoja kuvia. Kuvia katsellessani ja niiden tarinoita kuullessani pääsin mielenkiintoiselle aikamatkalle.

Kuulin, että isoäidilläni ja hänen siskoillaan oli tapana käydä valokuvassa naapuripitäjässä. Tytöt siis hyppäsivät pyörän selkään ja viilettivät hiukset hulmuten kuvaamoon reilusti yli kymmenen kilometrin matkan. Ja tästä pyörämatkasta huolimatta jokainen hius oli kauniisti ojennuksessa valokuvaajan tehdessä työtään.  Uskomaton saavutus! Näitä valokuvaajan kuvia sitten vaihdeltiin aivan samoin kuin nykyisiä koulukuvia. Tosin kuvia oli selkeästi vähemmän, joten kuvien antaminen oli tarkan harkinnan varassa.

Näissä blogini kuvissa esiintyy isoäitini ja hänen siskojaan. Heillä kaikilla on päällään isoäitini ompelemat vaatteet. Vaatteista kuvissa näkyy harmillisen vähän, käytännössä vain kauluksen ympäristöä. Kaulukset ovat kuvissa poikkeuksetta koristeellisia ja jokainen on erilainen. Minä mietin, minkälaisia seikkailuja mahtaakaan kätkeytyä kankaiden hankintaan ja kuinka poljettava Singer onkaan surissut. Pohdin myös, kuinka paljon ompelun on täytynyt viedä aikaa. Kaupasta vaatteita ei tuolloin juuri ostettu, sillä niitä ei ollut saatavilla. Niukat materiaalit taas asettivat kaavoittamiselle varmasti omat haasteensa. Isoäitini on täytynyt olla todella taitava ja aikaansaava. Nyt ymmärrän entistä enemmän hänen haavettaan ryhtyä vaatetusyrittäjäksi.  

Yrittäjäksi isoäitiäni voi joka tapauksessa kutsua, sillä tekemistä ja haasteita elämä on hänelle antanut. Yrityksen sijasta hänellä oli hoidettavanaan kuusi tytärtä ja lisäksi mm. kotieläimet, ruuanlaitto, leipominen, sairas anoppi ja sitten vielä se vaatteiden valmistus. Olemme usein pohtineet sitä, miten ihmeessä hän onkaan ehtinyt kaiken. Vastaus lienee sellainen, että ei hän ehtinytkään. Elämä oli välillä rankkaa ja päivä töitä täynnä, joten yön tunnitkin piti usein ottaa käyttöön. Yö taisi olla sitä aikaa, jolloin perheen vaatteet valmistuivat ja tytöt saivat omat kauniit mekkonsa. Yksi tytöistä kuulemma tapasi istua usein ompelukoneen päällä äitinsä ommellessa.

<3 Varsinaista arjen sankaruutta, totean täydestä sydämestäni. <3