Kirjosillan Johanna Kirjosilla :) Kerron blogissani, kuinka nautin käsillätekemisestä sekä kaikesta kauniista. Rakastan menneiden aikojen käsitöitä, ihailen heidän taitojaan ja luovuuttaan. Omistan blogin isoäidilleni, joka omana aikanaan loi taitavia ja uniikkeja ompeluksia. Esimerkiksi esikoisen kastemekko syntyi tuolloin sotilaan lumipuvun palasista. <3 Lähde mukaani kirjavalle matkalle! https://www.kirjosilta.fi/
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Talviunilta herääminen
Tänään on iloinen päivä. Blogini herää vihdoin pitkäksi käyneeltä talviuneltaan. Olen kuullut kevätpurojen solisevan jo jonkun aikaa. Mielessäni nään vieläkin kevään ensimerkit. Jään sulamisen saattoi melkein kuulla. Aurinko hyväili ja lämmitti ihoa. Sulavasta lumesta muodostui kauniita jääkiteitä. Tänä keväänä muistan ihmetelleeni jääkiteiden kauneutta useaan otteeseen. Luonto on niin ihmeellinen. Usein tulee kiiruhdettua ohi. Pysähtymisen hetket saattavat olla arvokkaita ja kantavat taas uusiin pysähtymisiin.
Kesän kynnyksellä raivaamme, joskus jopa kolaamme lumen tieltämme ja etsimme pihan ensimmäisen sulaneen kohdan ja istahdamme kahvi-kupposelle. Kahvin lämmin höyry ja kuuma posliini käsissäni, istun ja hörpin kuumaa juomaa, mitä todennäköisimmin nenä punaisena ja villatakkiin kääriytyneenä. Silloin tietää, että kevät on tullut.
Nyt on kesä. Sen tietää siitä, että ulkona kulkiessa nenä tavoittaa mitä erilaisimpia tuksuja. Kostea multa tuoksuu sateen jälkeen. Vastaleikattu nurmikko tuoksuu saaden koiran tassut ja jalkavillat lämpimän vihreiksi. Ruusun kukat aukeavat saaden aikaan tarpeen syvään viivyttelevään hengenvetoon. Mehiläisten surina päivällä ja hyttysten iänikuinen ininä iltaisin auringon laskiessa kuuluvat kesääni, vaikka usein muuta toivoisinkin. Ukkosen kumahtelu säväyttää aina, mutta myrskyn jälkeinen kostea raikkaus houkuttelee kerta toisensa jälkeen.
Tässä vaiheessa kun herään talviunilta, kesä on jo pitkällä. Olen lomaillut ja jossain määrin valmis syksyn työntäyteiseen arkeen ja uusiin haasteisiin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut aikaa tuijotella auringon laskua, nousun kohdalla uni on voittanut. Vesi on toinen, jota en väsy katsomaan. Valon, sinisen taivaan ja ranta maisemien heijastukset aalloilla eivät ole kertaakaan samanlaiset. Toivon teillekin, blogini lukijat, samanlaisia kesähetkisiä, joista sitten voi pitkän talven tullen ammentaa voimia kulkea kohti uuttaa kesää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)